kulstamniẽks [auch Lindenhof und Mar.;
assimilatorisch für kulstavnieks] Etn. III, 78,
kulstaunĩca Inflänt.,
kulstava, kulstekle A. XI, 250,
kulsteklis, kul˜stîkla [M. Sil.], Naud., [Grünwald,
kul˜stîkle Nötk., Kabillen],
kul˜stîklis, kulstiklis [Odensee], Mar.,
kul˜stîtava, C., Lös.,
1) [kulstamnieks Welonen],
das Gestell, worauf der Flachs beim Flachsreinigen gelegt wird (kul˜stîkle Grünh., Hofzumberge,
kulstīkle N.-Peb., Schrunden, Ober-Bartau]:
paņē̦mušas linu brauktuvu ruokā, situši aŗ tuo pa kulstavu LP. VII, 601.
sē̦dušās uz linu kulstavu LP. VII, 601.
kur braukdami, kulstavnieki, kur ve̦zdami kulstītavas? BW. 28352;
2) die Flachsschwinge (s. Bielenstein Holzb. 523 und 684),
der Bleuel zum Schlagen des Flachses, as Schwingholz; in Bers. und Lasd. so
kulstītava, bei U. und Spr.
kulstava, kulsteklis Paul.,
[kulstavnīca Welonen,
kulstīkle Gramsden, Lettin],
kulstîkla Luttr.:
dilles tuop kultas ar sprigull un ķimenes ar kulstekli Jes. 28, 27;
3) fig.,
eine Plappertasche, Klatschbase: kulstīkla, kas citus aprunā vai visu izpļāpā: iet kâ kulstīkla Etn. II, 62;
4) kulstīklänemierīgs cilvē̦ks, kas kulstās labprāt apkārt" Janš.;
[5) kùlstamnieks 2 Sessw.,
= kulstavnieks].Avots: ME II,
307,
308