ģinga
ģiñga
1) comm., jem., der flennt, weint (namentl. von Kindern)
A. XIII, 81; dafür: ģīnga Etn. I, 6; [
2) ģiñgas (= raudas) vaļā laist C., Jürg., zu weinen anfangen].
Avots: ME I, 699
1) comm., jem., der flennt, weint (namentl. von Kindern)
A. XIII, 81; dafür: ģīnga Etn. I, 6; [
2) ģiñgas (= raudas) vaļā laist C., Jürg., zu weinen anfangen].
Avots: ME I, 699